Kun vuonna 2004 avasin Antiikki-ja sisustusliike Adalmiinan Helmen
pihapiirissämme sijaitsevaan wanhaan navettarakennukseen, en arvannutkaan,
että Helmestä syntyisi tällainen hulina.
Aluksi keskityimme ainoastaan suomalaiseen talonpoikaisantiikkiin. Hyvin
pian joukkoon tupsahti yhä enemmän ja enemmän myös uusia tyyliin sopivia
tuotteita.

Koska Adalmiinan Helmi on näkynyt valtakunnallisessa mediassa useampaan
otteeseen, on asiakaskuntamme nopeasti laajentunut sellaiseksi ettei
kaikilla ole mahdollisuutta piipahtaa Turun kupeessa sijaitsevaan Paimion liikkeeseemme. Olemmekin siis lähetelleet tuotteita pitkin poikin Suomea jo pidemmän aikaa. Jotta kaikki sujuisi entistäkin helpommin ja mukavammin, on tullut luonteva hetki avata Helmelle myös oma verkkokauppa.

Maalaismaisemien keskellä sijaiseva 3-lapsisen perheemme koti on
1800-luvulta peräisin oleva talo ja sitä asuessamme on ollut helppoa huomata millaisia tarpeita sisustajalle syntyy kun kodista halutaan vanhan ajan tunnelmaa henkivä mutta silti raikas ja nuorekas sisustukseltaan.

Nettipuodin valikoimissa tulemme esittelemään osan Adalmiinan Helmen
tuotteista, osa on saatavissa ainoastaan Paimion liikkeessämme. Kummankin
liikkeen tuotevalikoiman pidämme tiukassa otteessa; rosoista romantiikkaa
tyylillä, kotoisia tekstiilejä, hentoa rautaa, uutta ja vanhaa, talonpoikaisia kokopuisia huonekaluja, kaiken kaikkiaan ihanaa “Lantliv-meininkiä”

Tervetuloa tutustumaan Adalmiinan Helmen maailmaan. Muistathan että annat kodissasi tilaa vain tavaroille joista pidät ja joilla on jokin funktio, silloin löytyy tilaa hengittää. Tuo kotiin usein tuoreita kukkia ja yrttejä, kasvit saavat tilan elämään.
Polta kynttilöitä....runsaasti. Teethän kodistasi oman maailman kauneimman ja viihtyisimmän tilasi …siellä vietät suuren osan elämästäsi!

Mukanasi toteuttamassa unelmia, Adalmiinan Helmi, Annarina Yöntilä

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä


Hyväksymme kaikki kotimaiset verkko- ja luottokorttimaksut.

Käytössämme on myös Nettiluotto.

Maksupalvelun toteuttaa Suomen Verkkomaksut Oy